Kun putoaminen muuttuu lentämiseksi
Olen viimeisen kahden vuoden aikana tallustanut hyvin erilaista polkua kuin ikinä aiemmin. Elämä näyttäytyy ja tuntuu todella erilaiselta.
Kirjoittamisesta on tullut itselle tärkeä ilmaisun työväline. Useasti aamuisin meditoinnin jälkeen kirjoitan mitä siinä hetkessä on sisälläni elossa.
Joskus kirjoituksista tulee hieman runollisia ja filosofisia pohdintoja, joissa on jokin syvempi teema ja kutsu.
Olen näitä myös lukenut monissa kohtaamisissani ja retriiteillä, ja ne on selvästikin laittanut uteliaisuuden siememiä itämään kuulijoille.
Sen vuoksi haluan jakaa niitä myös täällä blogini puolella. Ehkä siellä jossain lukija, jolle tämä on tärkeää?
Ennen kun luet alla olevan tekstini, kutsun sinut ensin ottamaan muutaman kerran syvään henkeä ja sulkemaan silmät. Laskeudu rauhalliseen tilaan jossa voit vastaanottaa tekstin kuten myös rivien välistä tulevat viestit ja niiden voiman.
Iloisia lukuhetkiä….
“Kuvittelen pystyväni kontrolloimaan elämääni.
Rakennan suunnitelmia ja tavoitteita koska niiden saavuttaminen tekee minut onnelliseksi… vai tekeekö?
Kun kontrolloin elämääni, mitä itseasiassa kontrolloin? Aikaani, ajatuksiani, tekemisiäni, kohtaloani?
Jos onnistun kontrolloimaan tätä hetkeä niin silloinhan onnistun myös kontrolloimaan tulevaisuuttani?
Lineaarisesti ajateltuna tämähän kuulostaa hyvin järkevältä.
Jatkuvassa kiireessä eläminen tuo kontrollin tunteen joten täytän elämääni mahdollisimman paljon.
Mitä enemmän teen ja mitä tehokkaammaksi tulen, sitä enemmän saan aikaan.
Mitä enemmän saan aikaan, sitä enemmän koen olevani kontrollissa.
Tämä yhtälö toimii hyvin pitkään, kunnes jotain tapahtuu. Jatkuva tekeminen ei enää johdakaan tyytyväisyyteen saati sitten onnellisuuteen.
Missä vika?
Miksi tunnen olevani loukussa vaikka teen samoja asioita kuten ennenkin?
Ehkä minun pitäisi tehdä enemmän. Se varmasti toisi tutun hyvän fiiliksen ja kokisin itseni jälleen merkitykselliseksi?
Laitan lisää pökköä pesään, aloitan uusia projekteja ja teen enemmän… yhä uudestaan ja uudestaan vaikka lopputulos on aina sama.
Hetkellinen hyvä olo vaihtuu pettymykseksi ja kivuksi.
Jossain syvällä sisälläni elää se todellinen minä joka ei ole kehoni eikä mieleni vaan jotain selittämätöntä.
Se on jotain mitä en pysty kontrolloimaan en ehkä edes ymmärtämään.
Eteeni tulee risteys. Uskallanko pysähtyä, hypätä tyhjyyteen ja kuunnella tätä hyvin hentoa intuitiivista kutsua?
Vai jatkanko pyrkimystä kontrolloida jokaista mahdollista yksityiskohtaa?
Istun päätepysäkillä ja päätös on tehty. Luovun kontrollista ja antaudun elämälle.
Vanhasta kiinni pitäminen ei ole enää vaihtoehto. Annan elämän ensimmäistä kertaa kuljettaa minua vapaasti.
Tunnen sisälläni jotain uutta. Tyhjyyttä, mutta tällä kertaa tyhjyys onkin vapauttavaa eikä kahlitsevaa.
Tunne on hyvin syvä ja vaikea sanoittaa. Ikäänkuin minua kannateltaisiin eikä minun tarvitse pelätä.
Tunne vahvistuu päivä päivältä. Tunnen syvää luottamista.
Minua kannatellaan kohti jotain mistä en ole kontrollissa.
Putoaminen alkaakin muuttua lentämiseksi.”
Iloa ja valoa päivääsi,
Tomi Kokko
