Moikka. Haluan jakaa sinulle yhden viimeaikaisista kirjoituksistani jonka kirjoittaminen oli syvä ja herkkä kokemus. Se puhuu rohkeudesta valita oma sisäinen totuus sen sijaan, että elää sellaista elämää jota muut haluavat sinun elämän.
Tässä oman prosessin ja uuden polun aikana olen huomannut kuinka kirjoitukseni ovat kulkeneet hyvin orgaanisesti päiväkirjamaisesta muodosta enemmänt tällaiseen syvempään, runollisempaan, pohdiskelevampaan muotoon. Tämä evoluutio on tuntunut hyvältä ja kirjoittaminen on todella tärkeää minulle tällä hetkellä. Tuntuu että kirjoittamalla pääsen kosketuksiin jonnekin koskemattomaan paikkaan minne en pääse ajattelemalla, puhumalla tai pelkästään hiljentymällä.
Kirjoitan vihkooni lähes päivittäin, yleensä aamun meditaation jälkeen teekupposen äärellä. Annan sanojen virrata lävitseni. En päätä etukäteen aiheita vaan tunnustelen mitä siinä hetkessä kulkeutuu tietoisuuteeni ja annan kynän kuljettaa.
Näiden jakaminen hieman jännittää, koska ne ovat hyvin alastomia ja raakoja. Usein ne kertovat omasta prosessistani ja välillä ne ovat yleisempiä pohdintoja.
Koen kuitenkin minulle tärkeäksi sen, että jaan omasta totuudesta käsin koska uskon sen välittävän iloa, voimaa ja valoa myös muille. Tälle totuuden polullehan olen lähtenyt ja kyllä se silti hyvältä tuntuu vaikka siihen liittyykin välillä herkkyyttä ja epävarmuutta.
Ennen kun luet alla olevan tekstini, kutsun sinut ensin ottamaan muutaman kerran syvään henkeä ja sulkemaan silmät. Laskeudu rauhalliseen tilaan jossa voit vastaanottaa tekstin kuten myös rivien välistä tulevat viestit ja niiden voiman.
Iloisia lukuhetkiä….
Uskallanko valita totuuden tien?
“Päätän elää sisäisestä totuudesta käsin, joka myllertää tutut rakenteet palasiksi. Elämääni alkaa vyörymään valtava määrä muutoksia.
Syvät pelot nostavat päätään. Miten muut ottavat minut vastaan? Tulenko kuulluksi ja nähdyksi vai hylätyksi ja naurunalaiseksi?
Muut ovat tottuneet minun olevan tietynlainen ihminen, petänkö heidät kun en olekaan enää se sama ihminen?
Olisikohan sittenkin helpompaa palata vanhaan tuttuun identiteettiin, jossa eläisin kuten muut haluavat minun elävän? Eihän se niin väärin olisi?
Jos palaisin vanhaan - palaisin jälleen loppuun, sillä valheellisen itseni ylläpitäminen kuluttaisi kaikki voimavarani.
Riistäisin itseltäni mahdollisuuden tulla siksi henkilöksi joksi minut on tarkoitettu. Ristiäisiin myös muilta mahdollisuuden kohdata tämä henkilö.
Vanha on mennyttä, kuollut, poissa. Se ei tule enää takaisin ja voin muistella sitä lämmöllä ja empatialla. Ilman sitä en olisi tässä.
En halua lisää kärsimystä joten päästän totaalisesti irti. Annan uudelle tilaa. Pysähdyn. Luon tyhjyyttä. Ihmettelen. Olen.
Sisäisestä totuudesta käsin eläminen ei ole helppoa ja elämästä tulee hetkeksi vuoriostorataa. Kuitenkin jostain syvältä kumpuaa rauhan ja luottamuksen tunne. Olen juuri sillä polulla jossa minun kuuluu olla. Hyväksyn tämän hetken sellaisenaan kuin se näyttäytyy.
Kun elät rohkeasti omaa totuutta ja astut uudelle polulle itsesi kanssa, voi olla että jotkut ihmiset poistuvat elämästäsi. Se on ihan ok. Anna heille tilaa ja ehkä tienne kohtaavat taas myöhemmin.
Samalla luot tilaa uusille ihmisille jotka myös elävät rohkeasti omasta totuudesta käsin. Kohtaat ihmisiä joille voit jakaa läsnäolon paikasta ilman maskeja. Se tuntuu vapauttavalta. Tulet kuulluksi ja nähdyksi. Syvemmin kuin koskaan aiemmin.
Esimerkkisi herkkyydestä, rohkeudesta, haavoittuvuudesta antaa muillekin luvan samaan. Se kutsuu muutkin totuuden piiriin.
Ne jotka ovat valmiita, kuulevat kutsun.”
