Meditoinnin ja mielen paradoksit.

Hei.

Tämän kertainen kirjoitukseni liittyy meditoinnin kautta ilmeneviin mielen paradokseihin, joita olen omalla polulla alkanut pikkuhiljaa ymmärtämään paremmin. Se ei olekaan mikään viikon projekti, kun näitä alkaa sitä omaa mielen sipulia alkaa kuorimaan.

Tämä kirjoitus syntyi viime kesän loppupuolella kun olin laskeutunut pitkän reissun jälkeen takaisin Suomeen.

Todella mielenkiintoista oppia jatkuvasti itsestä lisää ja poisoppia vanhasta. Näistä jälkimmäinen usein se vaikeampi ja tärkeämpi.

Ennen kuin luet kirjoituksen niin ota pieni hetki itsesi kanssa, rauhoitu, hengitä ja laskeudu tähän hetkeen.

Nautinnolisia lukuhetkiä.

Meditoinnin ja mielen paradoksit

“Istun hieman kostealle nurmikolle… aamuaurinko lämmittää lempeästi kasvojani. On aamuisen meditaatioharjoituksen aika.

Tänään harjoituksen aloittaminen tuntuu hyvin mieluisalta kokemukselta. Ikäänkuin saapuisin kotiovelle valmiina avaamaan oven. Ilmassa ei ole lainkaan sisäistä vastustusta ja mellakointia joita kohtasin ennen lähes päivittäin.

Tulen pian tietoiseksi syvältä hitaasti kumpuavasta rauhasta. Onko tämä rauha ollut aina minussa sisälläni? Vai olenko löytänyt siihen yhteyden vasta hiljattain? Mikä tämä rauhan tunne on ja missä se sijaitsee? Onko se minussa sisällä vai onko se osa jotain kollektiivia johon nyt olen yhteydessä?

Nämäkin kysymykset ovat vain ajatuksia ja annan niiden virrata lävitseni ilman takertumista. Hyväksyn, etten tiedä kysymyksiin vastauksia…

Meditoinnin aikana luovun kontrollista. En pyri kontrolloimaan kokemusta millään tavalla. Joskus onnistun, joskus opin.

Kuinka kiitollinen olenkaan, että olen löytänyt meditoinnin ja Kriya Yogan elämääni. Vai lösyivätkö ne minut kun olin viimeinkin valmis laskeutumaan itseni äärelle? Tuotiinko ne minulle kun vihdoin viimein lopetin taistelun kärsimystä vastaan?

Meditointi, kuinka yksinkertainen ja samaan aikaan kompleksi menetelmä onkaan kyseessä. Istut vain paikallasi silmät kiinni hiljaisuudessa…hengität… tuot mantran hennosti tietoisuuteesi. Eihän sen pitäisi niin haastavaa olla?

Asiat jotka olivat ennen täysin tiedostamattomia alkavat tulemaan päivänvaloon. Joskus se on epämukavaa, toisaalta helpottavaa ja vapauttavaa. Kuinka syvä paikka mieli onkaan. Ja minä kun kuvittelin tuntevani itseni ja oman mieleni.

Ego vihaa lähes kaikkea missä ei ole selkeää päämäärää ja lineaarisuutta. Etenkin meditoinnin alkutaipaleella ego nosti jatkuvasti päätään ja asetti ansoja…

”Tänään on sen verran kiire, ettei keritä meditoimaan"

"Tänään kyllä riittää lyhyempi noin viiden minuutin harjoitus”

"Entä jos tästä ei olekaan mitään hyötyä ja sä vaan istut täällä paikoillaan joka aamu ja ilta.” Jne.

Olen oppinut kuuntelemaan egoni pölinää ilman että siihenkään tarvitsee takertua. Ikäänkuin istuisi lounaalla ja kuuntelisi naapuripöydästä kuuluvia tarinoita. Annan näidenkin vain virrata lävitseni.

Vuosi sitten olisin sanonut että jos ajattelen liikaa meditoinnin aikana, olisi kyseessä epäonnistunut harjoitus. Pahimmillaan annoin meditoinneille jopa arvosanoja. Kaikki piti mitata ja analysoida.

Myöhemmin opin ettei ole olemassa huonoa meditointia. On vain harjoituksia. Toiset niistä tuntuu helpoilta kuten tänään. Toiset haastavilta. Kuitenkin molemmat ovat vain harjoituksia ja yhtä tärkeitä.

“There is no such a thing as a bad practice” kuten opettajallani oli tapana ilmaista.

Silloin tällöin meditoinnin aikana tapahtuu syvä oivallus omasta elämästä tai poikkeuksellisen syvä tyyneyden kokemus kuten tänään. Tuntui että olisin voinut jäädä siihen sisäiseen rauhaan ja tyyneyteen koko päiväksi.

Päätän kuitenkin harjoituksen lempeästi kumartamalla… Syvä tyyneyden kokemus on edelleen läsnä. Tästä paikasta on kiva lähteä kohti päivän askareita.

Mieli ja ego pyrkii toistamaan näitä kokemuksia, kunnes muistan etten pyri meditoinnilla mihinkään. En edes tähän rauhan tunteeseen. En pysty pullottamaan tätä tunnetta joten päästän siitäkin ajatuksesta irti, että jokainen päivä tulisi alkaa tämän tunteen vallitessa. Mitä vähemmän pyrin mihinkään sitä enemmän harjoitus antaa. Mielenkiintoinen paradoksi.”

Terveisin,

Tomi Kokko

Ps. Seuraava ryhmä (etänä) aamumeditaation pariin starttaa pe 29.11. Lue lisää ja ilmoittaudu täällä.