Mukana kaksi täysin uutta valmennusmoduulia:
TUHANSIA TYYTYVÄISIÄ ASIAKKAITA…
…JA MYÖS MEDIAT PUHUVAT MEISTÄ
Tämä on se ruokavalio, josta olen puhunut jo vuosia. Olen siis itse noudattanut ketogeenistä ruokavaliota on-and-off jo noin 8 vuoden ajan ja saanut siitä valtavasti hyötyjä.
Idea on simppeli: Laitetaan meidän elimistömme toimimaan hiilareiden sijaan rasvoilla.
Tiedätkö mitä? Sinäkin pystyt tekemään tämän muutoksen! Kun pääset vauhtiin, tulet näkemään miten mielesi kirkastuu, energiatasosi nousevat ja painosi putoaa kuin itsestään.
Uskon, että minä ja sinä olemme siinä mielessä samanlaisia, että haluamme molemmat elää täysillä ja “let your hair down” ja silloin tällöin nauttia sosiaalisista tapahtumista ilman muoviastiassa mukana kannettavaa parsakaalista tehtyä ketopizzaa.
En tiedä sinusta, mutta minua tuollainen elämäntyyli ei houkuttele sitten pätkääkään.
Sen sijaan uskon vaihteluun.
Treenaamisessa ja syömisessä on paljon yhteistä. Tiedät varmaankin, että treenatessa kannattaa tehdä erilaisia treenejä ja tuoda elimistölle erilaisia ärsykkeitä, jotta pääset hyviin tuloksiin ja saat pidettyä kropan iskussa. Sama pätee ruokavalioon. Mikäli syöt aina samalla tavalla, mukautuu elimistösi siihen, etkä välttämättä saa niitä tuloksia joita haluat.
Haluan saada ketogeenisen ruokavalion osaksi tuhansien ihmisten arkea. Ketovalmennus on koottu yhteistyössä lääkäri Olli Sovijärven kanssa, jotta ohjeeni ovat varmasti turvallisia ja lääketieteellinen näkemys on koko ajan läsnä.
Suomen johtava elämäntapamuutosekspertti ja intohimoinen hyvinvointialan yrittäjä.
Saatat tuntea minut supersuositun Lean In Five Weeks -valmennuksen perustajana, sillä sen on käynyt läpi jo yli 16 000 asiakasta.
Voit tuntea minut myös TV:ssäkin näytetystä “30 päivän ihmiskoe” -dokumentistani tai vuonna 2018 tekemästäni Koko Suomen Ravintoremonttikiertueesta, jonka aikana kävin puhumassa kaikissa Suomen 107:ssä kaupungissa.
Sillä ei ole niinkään väliä mistä minut tunnet – haluan vain, että tiedät minun olleen näissä hommissa niin kauan, että aloittelijan aikakausi on päättynyt jo vuosia sitten.
Koko pitkän matkani ansiosta tuhansien asiakkaiden parissa ymmärrän tänä päivänä terveyttä ja ihmisiä entistä paremmin. Voin hyvällä omallatunnolla sanoa osaavani muuttaa ihmisten elämäntapoja. Ilman kykyä vaikuttaa tekoihin, on pelkkä tieto lähes turhaa.
Olen auttanut ihmisiä ketoruokavalion pariin jo vuosia. Olen innoissani, että pääsen tämän uuden valmennukseni avulla haastamaan myös sinut kokeilemaan ketoa ja tuntemaan sen hyödyt itse. Tehdään se tehokkaasti ja turvallisesti. Tervetuloa mukaan!
Yksi kokonaisvaltaisen lääketieteen pioneereista Suomessa
Sovijärven työura alkoi viiden vuoden jaksolla SPR:n Veripalvelussa lääketieteellisenä päivystäjänä. Hän valmistui Helsingin yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta lääketieteen lisensiaatiksi vuonna 2006 ja ryhtyi itsenäiseksi ammatinharjoittajaksi vuonna 2008.
Sovijärvi suoritti John F. Kennedy Universityssä erityisesti psykologiaan ja filosofiaan keskittyvän integraaliteorian tutkinnon vuosina 2010–11. Vuosina 2013-18 Sovijärvi on harjoittanut lääkärin ammattiaan yksityisellä ravitsemukseen ja kokonaisvaltaiseen terveydenhoitoon keskittyvällä klinikalla.
Sovijärvi on yksi Suomen hyvinvointialan tunnetuimmista pioneereista ja hän on auttanut tuhansia ihmisiä optimoimaan hyvinvointinsa. Hän on myös Biohakkerin käsikirjan pääkirjoittaja, kansainvälinen puhuja sekä yksi maan johtavista ketogeenisen ruokavalion eksperteistä.
Hänkään ei elä ketoosissa 24/7/365, vaan käyttää sitä tehokkaana työkaluna omassa elämässään.
Sovijärvi varmistaa, että valmennuksessa esitetty materiaali perustuu vahvoihin faktoihin. Tavoitteenamme on, että jokainen osallistuja voi kokeilla ketoa tehokkaasti ja turvallisesti
Sovijärvi on koonnut verikokeiden osalta aloituspaketin, joka suositellaan tehtäväksi ennen ja jälkeen kurssin ketoosin vaikutusten seuraamiseksi (ei pakollinen). Hän tulee myös antamaan yleisiä ohjeistusta verikokeisiin liittyvissä seikoissa, jotta jokaisella on mahdollisuus saada vankkaa tietoa oman elimistönsä muutoksista uuden ruokavalion myötä.
Ollin kanssa tehty kokonaisuus on saanut paljon positiivista palautetta.
Ja ennen kaikkea loistavia tuloksia yli 5000 asiakkaallemme.
Sinun ei tarvitse luottaa pelkkiin myyntipuheisiini! Katso alta muutamia kommentteja asiakkailtamme:
On tahoja, joiden mukaan keto sopii kaikille ja kaikissa elämäntilanteissa oleville, mutta minä en kuulu siihen porukkaan. Haluan olla sinulle täysin rehellinen: Keto ei toimi kaikille.
Voit maksaa laskulla, osissa, MobilePaylla yms. klikkaamalla maksuvaihtoehdoista CheckOutia.
Pääset myös hyödyntämään maksussasi sähköistä liikuntaetua kun valitset ostoskorissa maksutavaksi “ePassi, Smartum, Edenred & Eazybreak”.
RUOKAYMPYRÄT: Ketogeeninen ruokavalio (ylempi) ja perinteinen länsimainen ruokavalio (alempi)
Ketogeeninen ruokaympyrä näyttää aika erilaiselta kuin se, johon olemme tottuneet.
Luota kuitenkin minuun, arjessa ero ei tunnu lähellekään niin suurelta.
Tulen näyttämään sinulle, miten teet maukasta ketogeenistä ruokaa tuoreista ja maukkaista raaka-aineista.
Minä en ole kokki, mutta ai että tämä ruoka on maistuvaa. Ja tunnet itsesi kylläiseksi joka aterian jälkeen!
Olemme panostaneet todella paljon siihen, että ketogeenisista ruoista tulee uusia lempiruokiasi!
Ketogeeninen ruokaympyrä jakautuu kutakuinkin näin:
Tulen myös opettamaan sinulle kädestä pitäen sen, miten saat laskettua kaikki makrojakaumat niin, että keto palvelee elämäntyyliäsi.
Prosessi on simppeli, mutta makrojen laskeminen ja ruokien punnitseminen ei ole pakollista, vaan tulet pärjäämään myös ilman niitä.
Olemme vuosien aikana kokeilleet useita tapoja toteuttaa ketogeenista ruokavaliota ja “päästä ketoosiin”.
Yksi tärkein syy siihen, miksi valmennuksemme toimii niin hyvin, on juuri se tapa miten me teemme asioita: huolellisesti ja intohimolla, jotta kaikki olisi sinulle mahdollisimman vaivatonta.
Valmennuksemme rakenne on todistettu toimivaksi: tuhannet asiakkaamme ovat saavuttaneet ihannepainon, kirkkauden mieleen ja muita terveyshyötyjä.
Valmistautumisjakson avulla varmistamme onnistumisen 30 päivän ketohaasteessa ja matkasta tulee helpompi.
Kesto on 2 viikkoa ja suositellaan tehtäväksi ENNEN 30 päivän ketohaasteen aloittamista.
HUOM! Tämä on myyty aiemmin lisäpalveluna, mutta nyt saat valmistautumisjakson mukaan peruspakettiin. Se kuuluu nyt peruspakettiin, koska olemme huomanneet valmistelujakson olevan todella tärkeä kaikille, jotka ovat aloittamassa ketoa ensimmäistä kertaa tai palaavat keton pariin pitkän tauon jälkeen
HALUATKO MAKSAA LIIKUNTAEDULLLA?
Pääset hyödyntämään maksussasi sähköistä liikuntaetua kun valitset ostoskorissa maksutavaksi “ePassi, Smartum, Edenred & Eazybreak”.
Ketohaaste nyt suoritettu ja voi sanoa et nailed it! 🤩 Olo ihan superhyvä, makeanhimo on tiessään, energiaa riittää koko päiväksi ja lantiosta lähti senttejä 5 sekä vyötäröstä sama määrä! Ja koko haasteen aikana en merkinnyt mitään ylös, vaan söin ihan käsimittojen mukaisesti.
Pätkäpaastoa (16-18 h) tuli tehtyä kerran viikkoon. Liikunta tosin rajoittui näiden viikkojen aikana vain työmatkapyöräilyyn sekä koiran ulkoilutukseen työkiireiden takia. Ensi viikkojen teemana onkin lisätä treenien määrää sekä ottaa tankkauspäivä mukaan, muuten jatkan tällä ruokavaliolla ☺️ Kiitos koutsit ja mentori sekä ryhmäläiset!
Yrittäjänä ja kiireisenä miehenä ymmärrän kuinka tärkeää on pitää omasta kropasta hyvää huolta. Mikäli se ei toimi, ei kyllä saa yritystäkään vietyä eteenpäin. En ymmärrä miten en tajunnut tätä vasta kuin nyt. Olen oppinut Tomilta juuri sen sopivan balanssin. Syön terveellisesti ja liikun säännöllisesti 80% ajastani, mutta tykkään myös käydä edustustilaisuuksissa ja elää myös vapaammin. Pystyn saavuttamaan molemmat kun toimin Tomin opettamien periaatteiden mukaisesti. Voin suositella lämpimästi Tomin valmennuksia mikäli haluat saada painosi kuriin ja lisää virtaa arkeen. Sinun pitää olla valmis tietenkin tekemään töitä muutoksiesi eteen, mutta kaikki työkalut saat, siitä olen varma.
Kimmo Kontuniemi
Ennen syömiseni oli hyvin epäsäännöllistä. Viime kesä meni aika heikolla asenteella, lonkero maistui. En ottanut siitä huonoa omaatuntoa vaan päätin että aion vetää sivuluisua koska tuntui siltä että se kuuluu nyt asiaan. Tomi kannusti että ei se mitään haittaa ja uutta vaihdetta silmään. Entisestä superjännittäjä-erakosta on tullut omissa nahoissaan viihtyvä nainen, joka mieltää itsensä urheilulliseksi. Tomin valmennuksissa on aina kokonaisvaltaisuus mukana, eikä puntarin lukemia käytetä kehittymisen mittarina. Pidän siitä koska elämässä on niin paljon tärkeimpiä asioita kun vaaka! Suosittelen kaikille jotka haluavat pysyviä muutoksia elämässä. Tsemppiä sinunkin matkallesi!
Sonja Nieminen
Jos et lähde mukaan nyt, saatat olla vuoden päästä samassa tilanteessa: Etsit edelleen kuumeisesti vaihtoehtoja, joiden avulla saattaisit voida paremmin, mutta mikään muu ei ole oikeastaan muuttunut.
Anna kun arvaan: Kun olet kerran tänne sivuille päätynyt, veikkaan sen olevan aika suuri.
Hyvinvointia tuovan ruokavalion löytäminen ei ole mahdollista mitenkään muuten kuin kokeilemalla erilaisia menetelmiä. Mitä häviät, jos kokeilet ketogeenistä ruokavaliota 30 päivän ajan??
Et yhtään mitään. Tulet ainoastaan oppimaan lisää siitä, miten elimistösi toimii. Who knows, se voi toimia niin hyvin, että pidät ketoruokavalion jatkuvasti elämäntyylissäsi. Tai sitten ei. Sen tiedät vain kokeilemalla.
Kyllä, luit oikein. Mikäli teet koko valmennuksen annettujen ohjeiden mukaisesti, etkä pääse tavoitteeseesi, palautamme kaikki rahasi takaisin ilman niskurointia. Lisäksi maksamme sinulle palautuksen yhteydessä vielä 10% koko valmennuksen hinnasta siihen päälle.
En halua, että maksuaikataulu on esteenä tavoitteeseesi pääsemiselle.
Valitse maksutavaksi osamaksu, niin voit maksaa valmennuksen vaikka useassa eri osassa. Meillä on tarjolla useita eri laskutuspalveluita, jotka tarjoavat osamaksua.
Ketoosi on turvallinen aineenvaihdunnallinen tila, MUTTA tarvitseeko siinä tilassa olla 24/7/365?
Mielestämme ei missään nimessä. Itseasiassa on hyödyllisempää jaksottaa ruokavaliota niin, että viet elimistösi ketoosiin tietyin väliajoin ja niiden jälkeen tuot myös hiilihydraatteja elimistöön.
Näin saavutamme metabolisen joustavuuden, joka on se ultimaattinen tavoite. Se on tila, jossa pystyt käyttämään ketoaineita energiana, mutta myös hiilihydraatteja silloin kun niitä nautit. Elimistöstämme tulee siis ikäänkuin hybridimoottori ja se, jos jokin, on aivan mahtava tila elää.
Jos kuitenkin haluat olla aina ketoosissa, tulee sinun myös haluta viettää juhlia parsakaalipizzan kanssa sitruunavettä siemaillen.
Ketoosi 24/7/365 toimii vain pienelle murto-osalle ihmisistä, sillä suurin osa ihmisistä, kuten minä, kaipaa vapautta.
Keto-adaptoituminen tarkoittaa sitä, että elimistösi oppii käyttämään ketoaineita tehokkaasti energiaksi. Tämä ei tapahdu heti, vaan vie aikaa. Aika riippuu lähtökohdistasi.
“Keto-adaptaatio kestää yleensä noin kahdesta neljään viikkoa, mutta täydellinen adaptoituminen tapahtuu usein vasta kuukausien kuluessa. Tutkimuksissa on tyypillisesti määritelty kolme vaihetta keto-adaptaatioon liittyen:
lääkäri Olli Sovijärvi
Tavoitteemme “30 day keto challenge” -valmennuksessani on nimenomaan päästä tuohon keskipitkään adaptaatiovaiheeseen.
Halusin rakentaa valmennuksen, joka on riittävän pitkä, jotta tunnet hyödyt, mutta kuitenkin tarpeeksi lyhyt, jotta sinun ei tarvitse sitoutua ketoon liian pitkäksi aikaa samantien.
Monella on harhaluulo, että ketogeeninen ruokavalio tarkoittaa sitä, että syödään voita ja pekonia ja muutama pinaatinlehti siellä täällä. Tämä ei pidä paikkaansa, vaan oikein toteutettu keto ruokavalio on itseasiassa hyvin monipuolinen ja maukas. Se on myös hyvin puhdas ja sisältää luonnollista ravintoa meidän elimistöllemme. Siksi ruokavalio johtaa usein myös suoliston kunnon kohenemiseen.
Tulen näyttämään valmennuksessa, miten valmistat maukasta ruokaa, joka tuo sinulle aina kylläisyyden tunteen, mutta ei sitä ähkyä, joka usein tulee runsashiilarisista ruoista.
Ketogeenisellä ja VHH-ruokavaliolla on yhteistä se, että molemmissa hiilihydraattien (HH) saantia rajoitetaan. VHH:ssa raja on yleensä noin 100g kieppeillä tai 20% kokonaisenergiansaannista, kun taas ketossa raja on noin 30g päivässä tai 5% kokonaisenergiansaannista.
Keto on siis pakosta VHH, mutta VHH ei ole välttämättä ketogeeninen.
Uskon, että keto tuo ihmiselle vielä extra hyötyjä VHH-ruokavalioon verrattuna, kunhan se on toteutettu tehokkaasti ja turvallisesti.
Suosittelen, että etenkin 30 päivän haasteen ensimmäiset kaksi viikkoa pyrkisit tekemään suurimman osan ruoista itse. Tämä siksi, että pystyt varmistamaan, että ateriat pysyvät varmasti ketogeenisina ja opit myös periaatteet kunnolla.
Ulkona syödessä kastikkeissa voi olla yllättävänkin paljon sokeria, etkä välttämättä tiedä mitä ruokiin on lisätty. Tämän lisäksi monella voi olla alussa enemmän kiusauksia, joten ravintoloissa syöminen voi tuoda haasteita.
Alun jälkeen kun osaat periaatteet ulkoa ja löydät sellaiset ravintolat jotka ottavat ketotoiveet huomioon, ei ole haasteita. Itseasiassa olen syönyt Suomessa kymmenissä ravintoloissa, joista löytyy ketoystävällisiä aterioita. Jos kuitenkin joudut alusta asti syömään ison osan aterioistasi ulkona, annan sinulle selkeän ohjeistuksen, miten se tulee toteuttaa.
Se selviää vain yhdellä tavalla. Mikäli keto on sinulle uusi juttu, suosittelen ehdottomasti peruspaketin lisäksi valmistautumisjaksoa! Olen rakentanut sen juuri siksi, että sinäkin voit valmistautua rauhassa tulevaan 30 päivän ketohaasteeseen sen sijaan, että hyppäät mukaan täysin kylmiltäsi.
Valmistautumisjakson pituus on kaksi viikkoa, mutta voit käyttää siihen oikein hyvin esimerkiksi kokonaisen kuukauden ja sitten kun olet valmis itse keton aloittamiseen, on aika kääriä hihat ja ryhtyä muutoksiin. Tämä tulee vaatimaan sinulta sitoutumista ja töitä muutosten eteen. Sitä en pysty tekemään puolestasi.
Annan kuitenkin sinulle kaikki työkalut ja tuen sinua siinä, missä ikinä tulet minua tarvitsemaan. Se on kuitenkin loppupeleissä sinusta kiinni, että noudatat ohjeitani ja luotat prosessiin. Mitä häviät jos kokeilet?
Tämä ei ole mikään fanaattinen ketovalmennus, jossa opetetaan, että keto toimii kaikille aina, ja että ketoosissa pitää olla 24/7/365. Jos joku niin väittää, suosittelen että otat jalat alle.
Sinun ei tarvitse hyvästellä kaikkia paheitasi lopullisesti, vaan alun jälkeen pystyt pitämään keton ulkopuolisia ruokia ja juomia mukana. Niiden nauttiminen pitää ajoittaa järkevästi ja niistä on itseasiassa hyötyä elimistöllesi, sillä niiden avulla saavutamme tärkeää metabolista joustavuutta!
Keto-adaptoitumisen jälkeen (noin 30 päivää), pystymme jo aloittamaan ansaittujen vapaapäivien pitämisen, joiden aikana tankkaamme elimistöä hiilihydraateilla ohjeiden mukaisesti.
Yleisesti ottaen ketogeeninen ruokavalio parantaa kolesteroliprofiilia, madaltaa Triglyjä ja nostaa “hyvää” HDL kolesterolia.
Meitä on Suomessa peloteltu kolesterolista vuosikymmeniä, joten ei ole ihme, että monia jännittää tämä asia. Tuijotamme suurennuslasilla kokonaiskolesterolia ja mikäli se on yli 5 mmol/l, ollaan automaattisesti riskiryhmässä, ottamatta muita seikkoja huomioon. Asia on huomattavasti monimuotoisempi. Usein myös unohdetaan, että elimistömme tuottaa jatkuvasti kolesterolia. Mitä tapahtuukaan sen omalle tuotannolle, kun syömme enemmän rasvaa ruokavaliossa? Kyllä, se hidastuu.
En kuitenkaan sano, etteikö kolesteroliarvoja pitäisi ottaa huomioon. Ehdottomasti pitää. Kuinka sinun veriarvosi muuttuvat ketogeenisen ruokavalion myötä? Se on yksilöllistä. Suurimmalla osalla olen nähnyt kolesteroliprofiilin parantuvan, ja etenkin Triglyjen laskevan ja muidenkin markkereiden parantuvan.
Tässäkin asiassa on yksilöllisiä eroja ja sen vuoksi toin kumppaniksi TerveDx-verikoepalvelun. Siten jokainen, joka haluaa (ei pakollista), voi käydä ottamassa kattavat verikokeet valmistautumisvaiheessa, ennen ketohaasteen aloittamista. Toin valmennukseen mukaan myös lääkäri Olli Sovijärven, jotta voimme tuoda sinulle tutkittua tietoa kolesterolista ja muista aiheista, jotka saattavat mietityttää.
Vegaanisen ja ketogeenisen ruokavalion yhdistäminen voi onnistua, mutta se vaatii todella tarkkaa suunnittelua ja lisäravinteita, jotta sen turvallisuus voidaan varmistaa. Olen nähnyt liian monta tapausta, jossa tämä kombinaatio on vienyt ihmisen hyvinvoinnin täysin väärään suuntaan.
Vegaani+keto -kombossa on liikaa riskejä, ja siksi emme ottaneet tätä vaihtoehtoa lääkäri Olli Sovijären kanssa mukaan valmennukseen. Koemme, että vaatii yksilöllistä valmennusta, jotta se tehdään oikein.
Mikäli syöt eläinkunnan tuotteita silloin tällöin (esimerkiksi eläinrasvoja, mereneläviä tai kananmunia), olet tervetullut mukaan.
Vegaaneille suosittelemme lähtökohtaisesti monipuolista ruokavaliota, jossa hiilihydraatteja ei ole rajoitettu ketogeenisen ruokavalion mukaisesti.
Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että ketoosin ensimmäinen vaihe saavutetaan viikon sisällä keto ruokavalion aloittamisen jälkeen. Keskipitään adaptaatioon menee noin kuukausi ja tämä onkin tämän valmennuksen tavoite.
Ketoosin nopeuteen vaikuttaa se, oletko aiemmin tehnyt ketoa vai et. Mitä useammin olet tehnyt sitä ennen, sitä nopeammin keho jälleen mukautuu käyttämään ketoaineita energiaksi.
Myös insuliniresistenssin taso vaikuttaa nopeuteen. Mitä enemmän resistenssiä (esim. 2 tyypin diabetes), sitä kauemmin ketoosiin siirtyminen kestää.
Ei välttämättä. Ketoosi tilassa rasvankäyttö energiaksi kiihtyy ja maksa alkaa muodostamaan ketoaineita energiaksi. Se ei vielä tarkoita sitä, että pudotat esim. 10 kg painoa seuraavien kahden kuukauden aikana.
Kokonaisnergiansaanti pitää ottaa huomioon ja pysyvä painonpudotus vie aikaa. Keton ensimmäisellä viikolla paino usein putoaa muutamia kiloja, mutta täytyy muistaa, että tämä on suurimmaksi osaksi nestettä. Kun lihaksiston ja maksan hiilihydraattivarastot tyhjenevät, lähtee samalla paljon nestettä (1g hiilihydraattia sitoo noin 3g nestettä). Tämä voi toki toimia monelle hyvänä motivaatioboostina lähteä saavuttamaan pysyvää painonpudotusta.
Ketokaan ei ole mikään ihmelääke pysyvään painonpudotukseen, mutta se on erittäin tehokas työkalu siihen. Kun otamme sen tehokkaasti ja turvallisesti osaksi kokonaisvaltaista hyvinvointia, kaikki tavoitteesi ovat mahdollisia!
Se ei ole pakollista, mutta mikäli haluat varmistaa ketoosin pääsemisen ja sinulla ei ole juurikaan kokemusta ketogeenisestä ruokavaliosta, se voi olla aluksi ihan fiksua.
Annan selkeän ohjeistuksen niille jotka haluavat laskea kaiken tarkasti. Niille, jotka eivät halua laskea kaloreita, annan myös ohjeistuksen, miten saavuttaa ketoosi ja mitkä periaatteet tulee ottaa huomioon kun koostaa aterioita.
Lean in Five Weeks Challenge Oy | Kaikki oikeudet pidätetään.